Olen matkalla kotikotiin ja kiiruhdan metrosta odottavaan bussiin. Bussinkuljettajan edessä, osittain käytävän tukkien seisoo humalainen mieshenkilö, jolta on pudonnut sinisiä Diapameja sisältävä läpipainopakkaus lattialle, kahdeksan tabun lastussa on vielä neljä. Tilanne valkenee minulle noin kahdessa sekunnissa, näytän lippuni lukijalaiteelle ja istun ensimmäiselle penkkiparille seuraamaan tilanteen kehitystä. Laitan kädessäni olleen Remeksen kirjan laukkuun ja nostan laukun ikkunapaikalle. Tähän on parikin syytä: Rupu ei istu minun viereeni ja olen suoraan hänen takanaan, valmiina auttamaan kuljettajaa, jos tilanne kärjistyy. Tilannearvio ja sijoittuminen, käsien vapauttaminen ja tilanteen seuraaminen tapahtuivat aivan luonnostaan. Ehdin miettimään asiaa tilannetta seuratessani. Mikäli K olisi mukana, olisin laittanut hänet ikkunan viereen, jääden itse käytäväpaikalle ottamaan ensimmäiset iskut vastaan (virnistän ajatukselle) tai olisin vienyt K:n selkeästi kauemmas. Tosin mikäli mesoava urpo pääsee bussiin on kuljettajan lähellä parempi istua...
En kuitenkaan ajattele näitä asioita, ne tulevat selkäytimestä. Osittain asiaan tietenkin vaikuttaa koulutus, harrastukset jne. mutta ennen kaikkea työkokemus, jonka sain vartijana Itäkeskuksessa 90-luvulla. Ne ajat ovat jo aktiivimuistista kadonneet, mutta jotain ilmeisesti syöpyi alitajuntaan käyttäytymismalleiksi. Asia, jota monet erehtyvät pitämään pelkuruutena, jopa säikkyytenä. Itse näen (tietenkin) asian toisin. Tulkitsen tilanteita ja ihmisten käyttäytymisiä, teen mielessäni riskiarvioita ja pohdiskelen, miten asiat etenevät ja miten niihin mahdollisesti tulee vedetyksi mukaan. Pelkureina ja säikkyinä pidän niitä bussin kahtakymmentä muuta matkustajaa, jotka tuijottelevat ikkunasta ulos, kuten mitään ihmeellistä ei olisikaan meneillään. Tilanne ei kosketa heitä, vaikka juuri tämän tilanteen, kännisen idiootin, takia hei eivät ole jo kotimatkalla.
No, tätä karvanaama on saanut päähänsä, että lipun ostamisvelvoite ei koske häntä ja kuljettaja on tilanteesta eri mieltä. Karvanaama kehoittaa soittamaan poliisin ja noukkii nappinsa lattialta, kuljettaja kehoittaa poistumaan ja olemaan puhaltelematta hänen naamaansa. Kuljettajan silmälasit ja afrikkalaiselle kaverille tyypillinen ihonväri, sekä huono suomenkielen taitonsa ei mitenkään edesauta tilannetta. Karvanaama vaatii respectiä (millähän vitun rahkeilla) ja kuljettaja kertoo, että nyt tarttis lähteä, maksa lippu tai poistu. Tilanne eskaloituu ja kuljettaja nousee ylös, avaten loosinsa oven. Tämä riitää minulle kansalaisaktiivisuuden osoittamiseen, ponkaisen ylös, tarraan ukkoa molemmista olkavarsista, totean, että: "Nyt ukko, sä lähdet pihalle", käännän ympäri ja pukkaan ovesta ulos. Karvanaama nostelee housujaan ja poistuu toiseen suuntaan, aivan kuin olisi jo unohtanut koko episodin. Juoppo viivästytti koko bussin lähtöä ja asian korjaamiseen tarvittiin vain selkeä käskytys. Kuljettaja kiittelee tyytyväsienä ja starttaa auton.
Matkalla muistelen niitä vuosia, jolloin työni oli tuota. Ihmisten ajan säästämistä ja tukalien tilanteiden selvittämistä niiden puolesta, jotka haluavat uskotella itselleen, että ympäröivä maailma ei kosketa heitä millään tavalla. Niiden puolesta, jotka eivät halua koskea tai haistaa niitä ihmisiä, jotka eivät kestä mukana muiden vauhdissa.
"Hyvä herra, käyttäytymisenne on häiriöksi muille. Olkaa hyvä ja poistukaa kiinteistön alueelta".
Iloista konttorielämää
7 vuotta sitten
