Helsinki LAW

BMW Z4M lähes loikkasi ulos maanalaisesta autotallista. Koneen voiman tunsi nykivissä ja äkäisissä liikkeissä auton puikkelehtiessa Porkkalankatua kohti keskustaa. "Autosta päätellen sulla ei ole perhettä" kysyn ja tyylikkäästi pukeutunut, lyhyet hiuksensa valkoiseksi värjännyt nuori mies hymyilee kalliiden silmälasiensa takaa: "Joo, ei todellakaan". Määrätietoisuus ja tyylitaju suorastaan huokui miehestä hänen harppoessaan aiemmin pitkin askelin Oikeustalon käytävillä: "Mitäs teidän firman miehet haastemiesten mukana roikkuu?" Hän oli kysynyt ja kerroin olevani tutustumassa rikosprosessin etenemiseen ja oikeudenkäymiskaareen yleensä; hahmottaakseni paremmin oikeuskäsittelyn kokonaisuutena.

Muitta mutkitta BMW taipui Narinkkatorille, jossa mies soitti asiakkaalleen: "Haastemies tässä terve. Käänny ympäri, täällä näin -tää Bemari. Tule tänne!". Pitkä maahanmuuttajanuorukainen kumartuu avatun ikkunan puoleen, puhaltaen kohteliaan kunnioittavasti savut tupakastaan sivuun, eikä autoon sisälle. "Huumausainerikos, käsittelypäivä 12.03 -400 euron sakon uhalla saavuttava paikalle. Nimi tohon. Onko kysyttävää?" Ei ollut, rikosprosessi tuntui olevan asiakkaalle paremmin selvillä kuin esimerkiksi minulle ja rättikattoinen BMW kurvaa takaisin tulosuuntaansa, kuljettajan katsoessa tiiviisti pitkäsääristä, hoikkaa naista, joka yhtä määrätietoisesti kulkee torin poikki. "Äh, naama pilasi kokonaisuuden" kuuluu tyly kommentti auton ohittaessa naisen. Mietin miten täydellisen vääränlainen stereotypia minulla on voinut olla jonkin ammattikunnan edustajista.

Monien keskustan huoneistojen oven takana ihmettelen myös toista kiintoisaa asiaa: Mihin ihmiset katoavat? Asunnoissa ei ole käynyt kukaan, posti makaa lattialla, kasan päällimmäisenä saman haastemiehen kuukautta aiemmin luukusta työntämä tiedoksianto, paikoillaan ovat pysyneet myös matot ja huonekalut, jotka postiluukusta kurkistelemalla voi havaita. Silti asunnon haltija on mennyt johonkin, ovea ei ole kukaan avannut -salainen merkki on edelleen paikoillaan oven päällä, tiedoksiannot koskevat nimenomaan maksamattomista yhtiövastikkeista (ei siis vuokrista) koostuvia velkoja. Kukaan muu kuin taloyhtiön hallitus ei ole asukasta kaipaillut ja näitä asuntoja tuntuu olevan paljon -lyhyen ajan sisällä, yhtenä päivänä, kolme.

Toinen haastemies ei ole lakitieteen opiskelija, vaan perheenisä Vantaalta, hän ajaa farmarimallisella Volkkarilla ja lyhentää asuntolainaa. Hänen kanssaan kierretään vanhoja kotikulmia Vesalassa ja Kontulassa, käydään myös Vuosaaressa ja Puotilassa.

Haisevaan ja sotkuiseen rappuun kantautuu oven takaa melkoinen möykkä, joka vaimenee ovikellon ääneen. "Haastemies! Avaa ovi!" Pitkä hiljaisuus; "jemmaa kamat johonkin" kuiskaa oppaani, turvalukko ropisee ja hoikka, epäsiisti mies avaa oven sänkeään hieroen, peitellen näkymää pidemmälle asuntoon. Silmät pälyilevät epäluuloisesti minun suuntaani, elekieli kertoo, että pitkään ei "ulkona" ole oltu. "Asuuko Petri H täällä?" kysyy yllättynyt, kanta-asiakkaansa hyvin tunteva oppaani, sillä hän tunnistaa miehen joksikin toiseksi kuin Petri H:ksi, jonka täällä piti majailla. "Ei, ei asu enää. En tiedä missä on." Turvalukko ropisee taas laskeutuessamme portaita alaspäin.

Lain pitkä koura ei tällä erää tavoittanut Petri H:ta, mutta ennemmin tai myöhemmin tämäkin asia hänet saavuttaa -ellei hänkin sitten ole kadonnut...