(Hyvin vähän) Rakkautta ja (sitäkin enemmän) Anarkiaa.

Brian De Palmalla on tainnut mennyt hermo Irakin sotaan. Se ainakin käy selväksi elokuvassa Redacted. Katsojaa ei ole tarkoituskaan päästää helpolla. Elokuvan seuraaminen on ajoittain vaikeaa, koska puhe voi olla ranskaa ja tekstitys ruotsia ja englantia. Välillä puhutaan arabiaa ja taas arvotaan että lukisiko ruotsiksi vai englanniksi. Sanoma ei silti jää epäselväksi. Tiesululla seisovat jenkkisotilaat ovat pitkästyneitä, kuumuuden lähes aistii, jokainen kuluttaa aikaansa miten parhaiten taitaa... Yksi nukahtaa. Epävarmasti etenevä ajoneuvo ei suostu pysähtymään, konekiväärimies herää hälyyn ja huutoon, 12mm ammukset puhkovat hetkessä auton tuusaksi, raskaana oleva nainen jota oltiin ajamassa kiireellä sairaalaan, kuolee. Omaa palvelustaan videokuvaava päähenkilö haastattelee ampujaa: "Miltä tuntuu tappaa raskaana oleva nainen ja syntymätön lapsi?" "Tein vain työtäni, auto ei pysähtynyt, kuljettaja ei kuunnellut ohjeita -no olen vittu pahoillani -okei!?"

Kotietsintä. Sotilas kauhoo mukaansa papereita. Toimittaja tunkee mikrofonia suun eteen ja kyselee: "Mitä papereita nuo ovat? Ne ovat arabiankielisiä, osaatko lukea niitä? Miksi otat ne mukaan?" Sotilas vastailee tuskastuneena: "Nämä ovat tärkeää materiaalia, nämä auttavat meidät voittamaan tämän sodan. Meillä on kyllä henkilökuntaa, jotka osaavat lukea näitä. Teidän on nyt poistuttava olkaa hyvä." Talon mies pidätetään ja viedään pois.

Kersantti astuu miinaan ja hänen osiaan sataa lähellä olevien päälle -tapaus on kuvattu videolle, joka on ladattu arabialaiselle YouTuben vastineelle.

Sitten sotilaat palaavat samaan taloon seuraavana yönä. Amerikkalainen sotilas pitää irakilaisen naisen käsiä selän takana. Painaa hänet portaille mahalleen ja vetää housunsa alas. Kamera kuvaa naisen säikähtäneitä kasvoja, nainen huutaa ja itkee. Naapurihuoneessa ammutaan pari sarjaa rynnäkkökiväärillä. Naisen äiti ja isoisä ovat kuolleet. Sotilas nauraa ja kuiskaa tämän korvaan: "Perheesi on mennyt pois, kukaan ei enää tule". Nainen ammutaan portaille kunhan jokainen sotilas on lauennut tämän sisään.

Päähenkilö kaapataan irakilaiseen pakettiautoon ja kohta arabiankielisellä nettisivustolla näytetään videota, jossa sotilaan pää leikataan irti kuin teurasvasikalta. Mies korisee polvillaan ison veitsen sahatessa kurkkua auki.

Raiskausreissulla mukana ollut yrittää tehdä asiasta julkista. Armeijan tutkijat kääntävät mustan valkoiseksi ja haukkuvat hänet pystyyn. Isä, upseeri ja veteraani, kehoittaa pitämään turvan kiinni.

Elokuva päättyy ystävien tivatessa lähiöpubissa sotasankarilta sotajuttuja. Mies itkee ja kertoo tarinan, jossa sotilaat raiskaavat 15-vuotiaan tytön ja tappavat tämän äidin ja isoisän. Eikä hän tehnyt mitään estääkseen. Mies sanoo, että ei tiedä miten pystyy elämään sen asian kanssa. Mies itkee. Kaverit ovat hiljaa, kunnes joku huutaa: "Hei! Täällä on sotasankari Irakista!" Koko baari hurraa ja osoittaa suosiotaan taputuksin ja huudoin. Miehen vaimo näyttää hämmentyneeltä. "Smile Paul. I take a picture!" ystävä toteaa.

Katsomossa on täysin hiljaista.

Ja jos jollakulla oli vielä mukavaa, niin Palma on laittanut loppuun aitoja (ja pari lavastettua) kuvia Irakista. Viimeisessä kuvassa 15-vuotias tyttö alapää paljaana, jalat levällään, silmät ja suu auki kuin pumpattavalla barbaralla -ammottava luodinreikä päässään.

Kaikkia valoja ei sytytetä, yleisö poistuu täysin hiljaa. Kukaan ei taputa. Minun tekisi mieli taputtaa, mutta en kehtaa ja pidän sitä muutenkin turhana, koska Palma ei kuulisi sitä kuitenkaan.


Päivän toinen taidepläjäys on pyörinyt noin 15 minuuttia kun elokuva pysäytetään ja valot sytytetään. Kino Engeliin marssii poliisipartio ja nuori pariskunta. Tilanne aiheuttaa yleisössä huvittunutta naurua. Itse en ole elokuvataiteen opiskelija, enkä muutakaan korkeakulttuurista koulutusta saanut, joten en luonnollisestikaan ymmärrä tilanteen ironiaa. Nainen osoittaa yhtä miestä yleisöstä ja sanoo, että: "Toi". "Selvä, lähdepä mukaan" poliisi toteaa ja vastaa esitettyyn pakolliseen kysymykseen: "Se selviää kyllä". Yleisö nauraa, enkä edelleenkään ymmärrä, mikä huvittaa. "Hyvää elokuvailtaa" toinen poliisi toivottaa ovelta. Valot sammuvat ja elokuva jatkuu, siinä oltiin juuri leikkaamassa päähenkilön äidin varvasta irti.

Väkivaltaisen, Thainyrkkeilyn ympärille rakentuvan, elokuvan tappelukohtauksissa monet nauravat, ja ei, taaskaan en ymmärrä. Tosin itse repeän nauramaan kohtauksessa, jossa sankarin kimppuun hyökkää kuusi miestä Samuraimiekkojen kanssa, kohtauksessa joka on täysin selvästi varastettu Kill Bill -elokuvasta. Sankari ottaa pistoolin ja ampuu päälletulijat. Kukaan muu ei tunnu tajuavan vitsiä.

Sen sijaan elokuvan lopussa on lukuisia "pieleen menneitä" kohtauksia, joissa osa näyttelijöistä on aivan selvästi vakavasti loukkaantuneita -siis ihan oikeasti loukkaantuneita ja yleisö ulvoo naurusta. Eniten naurattaa kohtaus, jossa päähenkilölle laitetaan niskatukea ja häntä kannetaan ambulanssiin. Minua vituttaa. En ymmärrä kuinka boheemi minun pitäisi olla, että ymmärtäisin toista ihmistä kohtaavan aidon kivun sisältämän humoristisen latauksen.

Joka tapuksessa kaikki, paitsi minä, taputtavat ja poistuvat iloisesti jutellen.