"Hey, let's be careful out there!"

Kerrankin rantaruotsalaisten oma kanava tarjoaa jotain katsottavaa: Legendaarinen, kuvitteellisen Hill Streetin poliisiaseman arkea seuraava sarja, Hill Street Blues uusitaan. Viimeksi kun moinen kulttuuriteko tehtiin olin armeijassa ja ehkä aika ei vielä ollut muutenkaan kohdaltani täysin kypsä.

Niitä hyvin harvoja positiivisia lapsuusmuistojani oli se kun faija antoi katsoa Hill Streetiä, muistaakseni keskiviikkoisin, jolloin minun luonnollisesti piti keplotella itseni keinolla millä hyvänsä "neloseen", faijan luo yöksi. Olin kutakuinkin kahdeksanvuotias, kun aloin rakentaa omaa maailmankuvaani ja oikeustajuani tuon kuvitteellisen, Yhdysvaltojen pohjoisosissa sijaitsevan teollisuuskaupungin poliisien opastuksella. Sarjahan kuvattiin Chicagossa ja Hill Streetin autot oli maalattu kuten Chicagon autot todellisessa elämässä, mutta tuollaisille asioillehan nyt ei silloin paljoa painoa laittanut. Viehtymykseni roskaisiin syrjäkujiin, rähjäisiin teollisuuskiinteistöihin, takapihoihin ja ns. "elämän nurjaanpuoleen" ja siihen liittyvään kaupunkilaisromantiikkaan lienee alkanut tuosta sarjasta.

Ainakin näin aikusempana sitä katsoessaan on hyvin helppoa havaita niitä asioita, jotka aiheuttavat oudon läikähdyksen jossain mielen perukoilla. Sen saman, jonka tunsin aina Itiksen aikoina, noustessani Turunlinnantieltä portaita Tallinnanaukiolle kohdassa, jossa suuret tuulettimet pyörivät ja josta näkee suoraan metroradalle. Vaikutelma sen kuin tehostui, mikäli metro sattui kolistelemaan juuri ohi ja joku spurgu makasi portaiden alla... Varsinainen Bronx fiilis... Kiinnostuinkohan graffiteistakin tuon saman kaupunkiromantiikan takia? Hmm, olisi todellakin pitänyt aloittaa psykologian opinnot.

Hill Street on kuitenkin THE poliisisarja. Siihen pohjautuvat kaikki muut -se loi kokonaan uuden kerronnanlajin tv-sarjoihin: Jatkuvan, koko ajan etenevän päätarinan ja joka jaksossa tapahtuvia pikkutarinoita. Päähenkilöiden elämää seurataan kattavasti työssä ja vapaalla. Kuulostaa tutulta, mutta silloin se oli uutta, Hill Streetistä se lähti, vasta myöhemmin tulivat NYPD Blue, Sairaalan syke yms. menestyssarjat samalla konseptilla.

Ylikomisario "Pizzamies" F.Furillo, piirin päällikkö oli suoraselkäinen, pienipalkkainen kaupungin virkamies, joka kanitti rannekellonsa voidakseen maksaa elatusmaksut exälleen. Belker: "Istu alas, vai pidätkö enemmän sisäisestä verenvuodosta?" Lähinnä pultsarilta näyttävä siviilikyttä murisi, irvisteli ja puri kiinniotettuja, Howard -legendaarinen, kaikkien SWAT -miesten isä piippuineen ja silmälaseineen, jäi kerran jumiin purkutaloon ja koki melkoisia flashbackejä Vietnamin viidakoista, Renko "hiukan" lyhytpinnainen cowboy filosofisemman Hill:in parina (lähes kaikissa poliisisarjoissa sittemmin toistunut asetelma), J.D. aina tiptop-puvussa kulkeva naistenmies järkyttyi kerran huoraoperaatiossa kun sutenööri tarjosi hänelle vain pumpattavaa barbaraa panokaveriksi ja olisi pitänyt vielä maksaakin (saakohan nykyään jonkun syytteen, jos antaa lapsensa katsoa tuollaista sarjaa) ja luonnollisesti Sal Benedetto sekä Norman Buntz a.k.a Andy Sipowitz (Dennis Franz kaikissa noissa rooleissa) -(jenkki)kytän karikatyyri: Oikeudenmukainen, tarvittaessa häikäilemätön, lähes juoppo, pohjimmiltaan pehmo ja aina niin suoraselkäinen.

Ah, on se vaan niin hienoa, että kaikenmaailman huttupaskasarjat maksaa nykyään niin paljon, että kannattaa ennemmin pyörittää yli 20 vuotta vanhaa kelaa...