torstai 21. elokuuta 2008

Tulospalkkioretki Tallinnaan

Meidän talossa on hauska tapa jakaa henkilökunnalle rahaa siten, että se pitää käyttää johonkin yhteiseen, virkistävään ja työhyvinvointia edistävään tarkoitukseen (mutta ei pelkkään ryyppäämiseen). Rahaa jaetaan 145€ / nassu ja saa sen suoraan käpäläänkin, mutta sitten sitä saa vähemmän.

Ongelmia alkaa yleensä ilmenemään jo siinä vaiheessa, kun mietitään kenen pinna riittäisi järjestellä jotain yhteistä "kivaa". Se osuus meni aika kivuttomasti tänä vuonna ja tarjolle kehitettiin kaksi yötä Tallinnassa -toimintamalli, johon saataisiin uppoamaan 139€ ja jäisi siis vielä 6€ ns. laivarahaa (jolla voi hallinnolta salaa ostaa vaikkapa siiderin).

Minulta kysyttiin lähdenkö mukaan?
Vastasin, että: "Voisin oikeastaan lähteäkin."
"Yksi vai kaksi yötä?"
"Kaksi tietenkin, että ei mene ilmaista rahaa hukkaan ja ehtii tekemäänkin jotain"
"Voitko jakaa huoneen herra K:n kanssa?"
"Herra K on varsin ratkiriemukasta seuraa, joten totta kai voin"
"Hyvä, ilmoita M:lle syntymäaikasi"
"Näin tehdään"

Tästä on kohta kaksi viikkoa.

Samana päivänä esitettiin samat vaihtoehdot muillekin -toki vähennettynä mahdollisuudella nukkua herra K:n kanssa samassa huoneessa, koska minä olen jo siellä, mutta siitä huolimatta asiaa vatkataan ja väännetään. Yksi ei tiedä olisiko yhden vai kaksi yötä, toinen haluaa toiseen hotelliin, kolmas ei halua lähteä takaisin niin myöhaisellä laivalla ja neljäs haluaisi Vilnaan jne. jne. ja järjestelynakin huolinut naisparka on valmis tekemään itsestään jeesuksen jojon.

Jakaantuukohan yksikön työt jotenkin epätasaisesti, kun osalla on aikaa käyttää työaikaansa noin yksinkertaisten asioiden jatkuvaan vääntelyyn ja itse en meinannut enää edes muistaa, että olin ilmoittautunut mukaan...

Ei kommentteja: