Kollegani L.A, josta aiemminkin olen puhunut, istuutuu samaan pöytään minun, J.K:n ja J.S:n kanssa. En oikein hahmota, mistä keskustelu alkaa, mutta havahdun J.K:n todetessa, että kristinusko on siitä kiva, että saa tehdä vaikka mitä syntiä, mutta silti saa aina armon. L.A tarttuu tähän heti ja tivaa, mistä moinen käsitys on kotoisin. J.K kertoo lukeneensa sen monestakin kohdasta raamatusta, jonka on lukenut läpi pariinkin otteeseen. L.A on sitä mieltä, että J.K on ymmärtänyt täysin väärin; jos ajatellaan, että pelastuminen edellyttää vaikka tuhatta hyvää tekoa, niin ihminen pääsee parhaimillaankin ehkä vain 0,1:een koko elämänsä aikana, kukaan ei voi saavuttaa "täysiä pisteitä". Jeesus on se todellinen, kuoleman voittanut hyvä ihminen (joka on tavoittanut tuon 1000 täytettyä tekoa), johon ihmisen tulee itseään peilata ja pyrkiä samaan. J.K on sitä mieltä, että jos ääreellinen ihminen saa tietää voivansa joskus yhtyä äärettömään, niin ihminen muuttuu, eikä ole enää äärellinen. Toisaalta äärellinen ei ikinä voi yhtyä äärettömään ja niinpä on suurta kusetusta edes tarjota sellaista vaihtoehtoa äärelliselle ihmiselle käyttäen keppihevosena jotain Jeesusta. L.A silminnähden kiihtyy, niska punoittaa ja hän sotkeentuu sanoissaan käydessään kovaa puolustustaistelua tätä harhaanjohdettua piruparkaa vastaan. J.K:sta on sairasta, että lähes kaikki maailman uskonnot haluavat kontrolloida ihmisten panemista, joka on ihmisen perusvietti. Heti kun ihmisen mielessä syntyy "halu" hän sortuu syntiin tai itsesaastutukseen, molemmat ovat J.K:n mielestä sairaita yrityksiä kontrolloida ihmisiä ja yksinkertaisia vallankäytön välineitä, koska näistä "synneistä" voi vapautua vain ko. uskonnon jonkun pääoppineen tai muun gurun siunauksella. J.K:n tykitys jatkuu: Jumala on kaikkivoipa ja näkee kaiken -koko ajan, Hän asettaa kymmenen käskyä, joita rikkomalla joudut helvettiin ja ikuiseen kadotukseen/kidutukseen, mutta silti Hän rakastaa sinua. Jumala on kaikkivoipa, mutta silti hän tarvitsee rahaa, koska jostain syystä Hän ei pysty sitä itse handlaamaan... L.A ei suostu myöntämään tappiotaan, vaan jatkaa urheasti puolustustaistoaan. Emme oikein tiedä J.S:n kanssa, että mihin pitäisi katsoa. Mieleeni tulee, että meidän firman pisteytysjärjestelmä on siis ilmiselvästi Jumalan luoma, koska kukaan ei voi todellisuudessa saavuttaa täysiä pisteitä, ymmärrän kuitenkin olla sanomatta sitä ääneen.
Myöhemmin tivaan J.K:lta että mitä hän toista noin piinaa? J.K pyytää minut todistajaksi, jos hän joutuu joskus käräjille työpaikkakiusaamisesta.
Kuin veistä haavassa kääntäen seuraavan tunnin luennoitsija kertoo heti alkuun vitsin:
Pappi otti kyytiinsä liftaritytön. Tytöllä oli minihame ja kohta pastori oli kiusauksessa jota ei voinut vastustaa. Käsi kävi tytön polvella, muka vahingossa, mutta pian se alkoi lipsumaan yhä useammin vaihdekepiltä tytön reidelle ja jäikin sinne. Tyttö alkoi sopertamaan:"Luukas 13:24, voih, muista Luukas 13:24." ja menee aina vain punaisemmaksi poskiltaan. Pappi hillitsi itsensä ja huulta purren,tiukasti tiehen tuijottaen ajoi perille. Tyttö jäi kyydistä, heitti merkitsevän katseen ja kiitteli kyydistä. Pappi ajoi suoraa päätä kotiinsa ja etsi raamatun josta lukee: Luukkaan evankeliumi: 13:24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta,sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.
Opetus: Pidä itsesi ajan tasalla työhösi liittyvissä asioissa, muuten saatat menettää monta tilaisuutta.
...ja lisää vielä vinosti hymyillen, että: "Olen niin kovin uskonnollinen ihminen, niin ajattelin nyt sitten laittaa tällaisen tähän alkuun ja tämä johdattaakin meidät päivän aiheeseen..."
Iloista konttorielämää
8 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti