
Miljoonaluokan keräyshuijauksesta vankeutta
Julkaistu 09.04.2009 13:16 (päivitetty 15:50)
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kuolemansairaiden lasten nimissä rahaa keränneen Jari Arvi Antero Lepän kahdeksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen muun muassa törkeästä petoksesta. Mies määrättiin myös liiketoimintakieltoon viideksi vuodeksi.
Toisen miehen syyte avunannosta törkeään petokseen hylättiin.
Jutussa langetettiin lisäksi kolmannelle miehelle 10 kuukauden ehdollinen vankeustuomio törkeästä kirjanpitorikoksesta. Myös hänet määrättiin viideksi vuodeksi liiketoimintakieltoon.
Oikeus tuomitsi päätekijän maksamaan valtiolle rikoksilla saatu taloudellinen hyöty, yhteensä 1 708 469 euroa.
Juttu liittyi kuolemansairaiden lasten nimissä tehtyyn massiiviseen Make a Wish -keräyspetokseen. Syyttäjän mukaan useat ihmiset lahjoittivat useiden vuosien kuluessa miltei kaksi miljoonaa euroa vakavasti sairaiden lasten hyväksi ja heidän viimeisten toiveidensa toteuttamiseen. Syyttäjän mukaan kerätystä rahasta meni tähän kuitenkin vain murto-osa.
MTV:n uutiset kertoi Make a Wish toive ry:n hämärästä varainhankinnasta ensimmäisen kerran jo vuonna 2002. Lisäksi 45 minuuttia -ohjelma on seurannut Jari Lepän hyväntekeväisyysbisneksiä useissa eri raporteissa.
(MTV3)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti