»Koska me olemme kommunisteja, ja siitä, organisoituvatko ja taistelevatko kommunistit riippuu, saako terrori ja alistaminen aikaan vain pelkoa ja luovutusmielialaa vai vastarintaa, luokkavihaa ja solidaarisuutta; jatkuuko kaikki imperialismin merkeissä vai ei.»
Baader - Meinhof -ryhmä kärsi tappion, voittiko imperialismi ja kapitalismi? Ympärilleen katsoessaan löytää vastauksen.
Voidaanko ajatella, että yhden-kahden-kolmen vietnamin synnyttäminen maailmaan, sissisota kaupungeissa, tavallisten ihmisten keskellä ei ehkä sitten ollutkaan ihan se kaikkein toimivin ratkaisu? Oma urhautuminen ja provosointi, jotta sivistynyt länsivalta saadaan sortumaan loputtomaan voimankäytöön ja se saadaan näyttämään todelliset poliisivaltion kasvonsa ei ollut ihan loppuun asti ajateltua -vai oliko? Hävisikö RAF? Vai olemmeko me hävinneet? Emme jaksa enää kyseenalaistaa, emme ryhdy radikaaleihin toimenpiteisiin oman elämämme ja sen laadun parantamiseksi. Hyväksymme vallitsevan järjestelmän ja vertaamme sitä vielä huonompiin järjestelmiin ja olemme onnellisia siitä, että kyllähän meillä sentään hyvin menee -katsokaa nyt vaikka Venäjää... Tai jenkkejä -siinä vasta tyhmä kansa...
Niin... Työtä on niin helvetisti ja loppua ei näy. Ministeriö käskee vähentämään lisää -pitää tehostaa, pitää säästää, jotta ministereille saadaan enemmän palkkaa. Pitää antaa potkut vuosikymmenet nurisematta töitä tehneille, jotta osakkeenomistajat saavat enemmän rahaa kuin viime vuonna, pitää maksaa muiden maiden pankkien töpeksinnät ja levottomat lainojenannot, pitää pelätä vieraita jumalia ja kunnioittaa omaa -sitä ainoaa oikeaa. Pitää uskoa demokratiaan, vaikka se ei usko minuun, pitää omistautua työnantajalle ja uhrata sen edessä koko muu elämä, vaikka työnantaja vähänkin huonomman vuoden koittaessa myy duunit Kiinaan ja haistattaa työntekijöillä paskat. Yhteiskuntien merkittävin ero on siinä, onko yksilö valtion omaisuutta, vai ei. Meneekö työelämässäkin se merkittävin raja siinä, onko työntekijä firman omaisuutta, vai onko firma työntekijän omaisuutta ja sen aikaansaannos?
"Vuonna 1971 jopa 25 prosenttia alle 30-vuotiaista saksalaisista sanoi tuntevansa ainakin jossain määrin myötätuntoa Baader-Meinhof -ryhmää kohtaan."
Missä on nykyajan RAF? Missä ovat ne, jotka uskaltavat nousta vastustamaan sitä sortoa, jonka alle me olemme ajautuneet? Sitä sortoa, jonka me itse hyväksymme.
Onko mikään totuttu -ismi ratkaisu? Vai pitäisikö ihan lähteä siitä, että kaikki ihmiset alkaisivat kunnioittaa toisiaan ja luopuisivat jostain omastaan jonkun toisen hyväksi? Olisiko se ihan mahdoton ajatus?
Onnistuuko se ilman MP5:sta?
RAF ainakin onnistui näyttämään toteen, mihin länsimaakin pystyy, kun tuntee itsensä niin kovin uhatuksi, silloin kun jotkut eivät suostu alistumaan: Tunnetuimmat ryhmän jäsenet tekivät kaikki vankeudessa (tai jo kiinnioton yhteydessä) itsemurhan -ilmeisesti kuitenkin jonkun muun suosiollisella avustuksella.
Toisaalta; yllättääkö se nyt ketään enää nykyään? Onko yllättänyt ikinä?
No okei, eihän se tappaminen ole oikein, vaikka tapettava olisikin irstas porsas, kapitalistisika, joka on koko aikuisikänsä varastanut muilta, alistanut ja pettänyt. Eihän se oikein ole -eihän?
Vaikka mielesi tekisikin -vai mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti