Kapitalisti tarjosi kahvit.

Joskus aiemmassa elämässä minulle opetettiin työläisen paikkaa oikein peruskapitalistin voimin. Olin nuori ja sikäli hedelmällistä maaperää, että ammensin vaikutteita kaikkialta ympäriltäni. Onnekseni olin jo silloin kyllin epäluuloinen, joten en tehnyt sitä varauksettomasti, vaan ennemminkin "elämän pelisääntöjä" haistellen. Jotkut vaikutteet olivat hyviä ja otin niistä opikseni, jotkut olivat vastenmielisiä ja ne menivät työkalupakissani lokeroon: "Ai, näinkös tämä meneekin".

Noh, aikojen alussa eräs epäillyttävän näköinen heppu (olkoon hän nyt sitten vaikka Herra P) perusti vartiointiliikkeen. Silloin halusin vielä uskoa ihmisiin ja olin ylpeä päästessäni uuteen hienoon firmaan töihin -kohteeseen, jonka tämä pieni ja sisukas turvallisuusalan yritys kaappasi isommaltaan (Herra P:n edelliseltä työnantajalta) ja muiden isojen nenän edestä. Myöhemmin tajusin, että kohteen kiinteistöpäällikkö -ja vartioinnista pääasiassa vastaava kaveri- oli Herra P:n tyttären miehen isä tai jotain muuta vastaavaa.

Noh, minä (ja me muut) olin/olimme tohkeissani/tohkeissamme ja kouluttauduimme uusiin tehtäviin -oli ihan monipäiväinen kohdeopastus, jossa oli voimankäyttöä ja vaikka mitä hienoa. Pomot eivät olleet pomoja, vaan "tiiminvetäjiä" -vähän niin kuin kavereita. Paitsi, että olivat pomoja. Palkkaan tuli heti pari markkaa lisää ja olin ihmeissäni näin ison tilin tehdessäni. Palkka oli noin 60% pienempi kuin nykyinen liksani, joten iloni oli näin jälkeenpäin ajatellen lähinnä liikuttavaa. Olimme kaikki niin pirun ylpeitä työnantajastamme ja hyviä, että kouluttauduimme vapaa-aikanamme ilmaiseksi kaikenlaisiin hommiin, joita kohteessa saattoi vastaan tulla. Puolihullu ryssä opetti meille henkilösuojausta sekä aseenkäyttöä ja visioi firman omaa VIP-osastoa. Myöhemmin tuttu KRP:n kaveri kehoitti ottamaan ko. herraan etäisyyttä. Silloin olin sen kyllä tajunnut jo itsekin...

Herra P patsasteli firman uusissa (pirun epäkäytännöllisissä, mutta herraskaisissa) releissä kauppakeskuksen käytävillä ja poisti malliksi jonkun onnettoman penkilläistujan -kuinka hieno esimies minulla onkaan -ajattelin. Johtaa joukkojaan edestä...

Aloitimme kohteessa 01.12. ja jo joululahjaksi kaikki saivat järkyttävän ison Fazerin suklaarasian -kyllä sitä kelpasi nuoren parin kotona esitellä ihanalle avovaimolle (joka osoittutui umpihulluksi skitsoksi). Enpä silloin vielä tiennyt, että tuollaiset saa firma vähentää verotuksessa. Seuraavana jouluna saimmekin kirjolohifileen ja punaviiniä (siis mitä vittua?!) ja sitä seuraavana jo täysin paskaa puolalaista suklaata, jota ei pystynyt edes syömään.

No niin, poliisiksihan sitä hinku oli -oli lukiot ja SPOL-koulutukset käyty ihan sitä varten ja nyt sitten yksityiseltä sektorilta mahdollisimman laajaa työkokemusta ja koulutusta ennen valtion leipiin siirtymistä. Ilmoittauduin Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkintoa suorittamaan -se oli uutta ja hienoa suomessa. Koulu vain oli Porvoossa -kolme kertaa viikossa, opetus oli ilmaista, mutta tentit, matkat ja oppikirjat maksoivat. Kysyin herra P:ltä, joskohan firma vaikka hiukan avustaisi taloudellisesti -ostaisi vaikkapa ne oppikirjat, kun ne maksoivat niin perkeleesti, voisin ne sitten antaa firman haltuun, kun en niitä enää tarvitsisi ja seuraava tutkintoa suorittava voisi niitä taas lainata. Herra P hämmentyi ja ei osannut yllätykseltään kuin nauraa -ilkeää kapitalistin naurua. Silloin ymmärsin ensimmäisen kerran, että työläinen on vain kuluerä.

Kurssilla opin, miten ala toimii -huoraamalla. Mitään, mistä ei joku maksa, ei tehdä. Töissä näin elämäänsä ja työhönsä kyllästyneitä poliiseja -ymmärsin, että en heidänkään joukkoonsa halua. Kävin kääntymässä sosiaalialan oppilaitoksessa ja totesin, että ei jumalauta mitä hippejä -ei ollut paikkani sielläkään. Palasin takaisin valvomoon, jossa näin/kuulin kuinka se mainittu puolihullu ryssä hakkasi asiakkaita ja muut nuoret turvallisuusalan ammattilaiset ottivat oppia -kuvittelivat, että kenttäoikeuden jakaminen olisi kauppakeskusvartijan päätehtävä. Tiettyyn rajaan asti olin samaa mieltä (pitäähän asiakkaalle antaa sitä, mitä se tilaa), mutta kun se raja tuntui ylittyvän viikoittain. Se tuntui ylittyvän poliisillakin ja maailmankuvani kääntyi taas päälaelleen. Pidin kyllä turvallisuusalasta, mutta en juurikaan ruohonjuuritasoon voimakkaasti liittyvästä väkivallasta ja sen jatkuvasta uhasta. Olisin ehkä pitänyt siitäkin, jos olisin mieltänyt saatavan korvauksen ja arvostuksen sen arvoiseksi, mutta kun palkalla ei elänyt ja päälle syljettiin jatkuvasti, alkoi maailma näyttää aika synkältä paikalta.

Saimme lisää tehtäviä koko ajan ja tuli aika jolloin kauppakeskuksen vartijat alkoivat kiertää naapurikiinteistössä tietyn ajan päivässä. Juuri alan hienoudet opittuani tajusin, että Herra P laskuttaa vartioinnista kauppakeskusta ja viereistä kiinteistöä, vaikka vartijat ovat niitä samoja, joita käytetään kauppakeskuksen puolella -eli viereinen kiinteistö ei saa "omia vartijoita" maksamallaan rahalla ja toisaalta kauppakeskus maksaa myös siitä ajasta, jonka vartijat ovat viereisellä tontilla. Kysyin Herra P:ltä, että onko tämä nyt ihan oikein ja Herra P vastasi: "Sinun kannattaa vaihtaa alaa, jos kirjanpito noin kovasti kiinnostaa". Herra P ei edes tajunnut kuinka oikeassa oli -enkä minäkään vielä silloin.

Siitä ei mennyt enää kauaakaan kun esitin eroilmoitukseni -olin silloin kyseisen kohteen yövuoron esimies ja Herra P:n mielestä tein ison virheen. Hän tarjosi kahvit firman toimiston vieressä olevassa kahvilassa ja ylimielisen itsevarmaan sävyyn kehoitti soittelemaan, kun olen katsellut tarpeeksi maailmaa.

Siitä on nyt kymmenisen vuotta -en ole soitellut.