Musiikki on oppaani. Laskeudun alas pimeään. Basso jytisee sisäelimissäni. Pimeydessä näen hahmoja, jotka kääntävät katseensa nopeasti pois. Lavan edessä synkkä massa velloo. Urut takovat pitkää, yksitoikkoista sävelmää, synkkä, tumma ääni laulaa, kaiku kiertää holveissa. Pappi saarnaa pahaenteistä latinankielistä veisuaan. Olen jossakin suuressa kaupungissa, öisessä, sateisessa, syksyisessä kaupungissa, jossakin unohdettujen ja kartettujen sivukujien kätköissä -kadonneiden joukossa. Omieni luona.
Soitin tätä joskus M:lle. Hän ahdistui siitä silminnähden ja pyysi lopettamaan. Minua tämä rauhoittaa, rentouttaa. Tämä on sieluni musiikkia. Tämä ohjaa minut kotiin.
http://www.youtube.com/watch?v=Fpqpyv_l7Fo&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=egweJhjt2So&feature=related
Iloista konttorielämää
8 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti