Kotietsintä

Saamme alaovella "huoltomieheltä" avaimen. Aloitamme varovaisen etenemisen kohti toisen kerroksen ovea. Rappuun kantautuu kovaa huutoa; huorittelua, homottelua ja yleistä möykkää. Keskityn edessä olevaan tehtävään, enkä juurikaan kiinnitä huomiota meteliin. Nostan asetta pari senttiä kotelostaan, jotta se tarvittaessa tulee jouheasti esille, puristan aseen kylmää terästä kädessäni, se rauhoittaa -auttaa keskittymään. Varustereppu kolahtaa vaimeasti alempana portaikossa, vaatteet kahisevat. Ryhmitymme ennalta määrättyyn riviin sisäänmenojärjestyksessä; minä olen ensimmäinen, tehtäväni on edetä nopeasti olohuoneeseen, niin pitkälle kuin pääsen. Ryhmänjohtaja työntää avaimen hiljaa lukkoon, vilkaisen taakseni ja näen jännittyneitä, keskittyineitä kasvoja. "Onko valmista?" ryhmänjohtaja kuiskaa, nyökkään hiljaa, puristan asetta aavistuksen liian kovaa, siirrän painon etummaiselle jalalle, katson että olen seinän suojassa, valmistaudun syöksymään eteenpäin. Avain kääntyy hiljaa lukossa, ovi aukeaa nopealla tempauksella, syöksyn sisään: "Kotietsintä! Liikkumatta!" Havaitsen heti kaksi kohdehenkilöä olohuoneessa -suoraan edessä, silmäkulmastani näen kolmannen juoksevan portaita ylös yläkertaan, perässäni säntää kaksi virkamiestä käytävää oikealle, kohti keittiötä, kaksi portaita ylös pakenijan perässä, itse ryntään olohuoneeseen: "Pidä kädet näkyvillä! Pudota ne säätimet! HETI!" huudan huppariasuiselle ja lippispäiselle miehelle, jolla on kaksi kaukosäädintä käsissään. Oikealla puolellani on homssuisen näköinen nuori nainen kädet hupparinsa taskuissa. "Kädet näkyville! HETI! Kädet näkyville!" huudan. Nainen näyttää hämmästyneeltä, mutta ottaa kätensä esille, "Istu tuohon!" osoitan tuolia naisen vieressä. Käännän katseeni mieheen, joka aloittaa hillittömän ämpyilyn: "Ette te voi tolleen tulla toisten kotiin! Mitä vittua tää meinaa? Ei tää ees oo mun hima!" "Pudota ne säätimet! NYT HETI! HETI! PUDOTA!" -mies laittaa kaukosäätimet pöydälle. "ISTU ALAS!" huudan ja osoitan tuolia miehen takana. Mies näyttää uhmakkaalta, mutta istuu. Huomaan stressireaktion vievän ajatukseni mennessään, en keksi mitään järkevää sanottavaa, tiedän että minun on hallittava tilanne ja se ei onnistu tuppisuuna seisomalla, miehen ja naisen ei saa antaa pysähtyä miettimään hetkeksikään: "Mikä sun nimesi on?" kysyn, "Joonas" mies vastaa, "Mitä vittua tää meinaa? Onko teillä kotietsintälupa? Joku lupa pitää olla!" "Mikä sun nimesi on?", kysyn naiselta. "Rosa", nainen vastaa ja on huomattavasti rauhallisempi kuin mies, joka tuijottaa minua uhmakkaasti lippansa alta. Kollegat ottavat naisen hallintaansa, toinen kollega tulee ohitseni ja komentaa Joonaksen pystyyn ja laittamaan kädet selän taakse, kaivan käsiraudat vyöltäni ja hetken kuluttua Joonas on "nipussa", saattelemme hänet eteiseen, jossa tarkastamme Joonaksen taskut. "ASE! ETEINEN!" kollega huutaa, tempaan Joonaksen vyönsoljen alta Glock -pistoolin ja heitän sen lattialle, "HALLUSSA!" huudan. Kaivan vielä Joonaksen sukasta huumenyssäkän ennen kuin kuvitteellinen kuljetuspartio vie Joonaksen pois. Mietin, missä olen miehen nähnyt ennen.

Seuraa varsinainen etsintä, mikä ei ole sinänsä harjoituksen tarkoitus. Harjoituksen idea oli nimenomaan harjoitella sisäänmenoa ja kohdehenkilöiden haltuunottamista. Siitä huolimatta kekseliäät "huumekätköt" löytyvät rutiininomaisen pikkutarkassa etsinnässä alle viidessätoista minuutissa. Kolmannen miehen parvekkeelta heittämä nyssäkkä oli kopattu jo lennosta talteen.

Harjoitus keskeytetään ja kiinniotetut tulevat takaisin antamaan oman palautteensa. Silloin muistan, että "Joonashan" on ollut telkkarissa, Suolatuissa eläimissä -tietävät naiskollegat kertoa. Joonas kertoo, että hallinta oli hyvä. Hänen tehtävänsä oli ämpyillä vastaan mahdollisimman paljon, mutta käskytys oli kuulemma niin tehokasta, että hän katsoi parhaaksi taipua, jotta sisäänmenoharjoitus ei käänny voimankäyttöharjoitukseksi. Hänelle ei ollut kertaakaan syntynyt ajatusta, että hän olisi edes ehtinyt ottaa aseensa esille ilman vakavia seurauksia. Rosan mielestä myös hänet huomioitiin hyvin, mutta hänen tehtävänsä olikin olla enemmän Kyllä-henkilö.