Liikenteen humu -lapsuuteni ääni. Tenavana se seurasi minua kaikkialle. Nykyään siihen ei enää sillä tavalla kiinnitä huomiota ja varsinkin talvella se ei kuulu siten kuin nyt, kevätyön kynnyksellä. Kuulin sen taas ja siitä tiedän aina olevani kotona. Räkätit tappelevat jossakin ja mustarastas pitää haikeaa konserttiaan illan hämärässä. Yö tuoksuu taas, suojaava pimeys kurottelee pensaiden alta. Pimeys on ystävällinen suojantarjoaja talvellakin, mutta kesäyö on sieluni koti. Mietin vanhaa tarinaa saksalaisista sotilaista Lapissa -pelkäsivät pimeää metsää. Raukat.
Moottoritie kaartaa edessä, katselen autojen takavaloja, moottoritietä reunustavia kellertäviä valoja, ohi kiitävää maisemaa ja sen valoja... Omituiset, levottomat muistot tulvivat mieleeni.... Radiopuhelimista särisevät rauhalliset ohjeet, kohteen takavalojen tuijottaminen ja alituinen pelko niiden katoamisesta, nälkä, väsymys, jahdin tunnelma. Ylivoimaisen voittamattomuuden tuntu. Jännitys. Yö.
Rafun katse ja siitä heijastuva sielunkumppanuus. Rakkaus yöhön.
Ymmärrän hyvin gootteja -mutta ymmärtävätkö he kuitenkan minua....??
Kiitos, Matti Yrjänä Joensuu -helsinkiläisen kesäyön ylittämätön tulkki. Rikastutit nuoruuttani enemmän kuin moni muu asia.
Harjunpääkin kuuli sen.
Iloista konttorielämää
8 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti